Viime viikolla kirjoitin siviiliviranomaisten sotilaallisen identiteetin kohteena siviili-sotilassuhteissa. Argumentti oli, että armeijan riisutun identiteetin vaikutus voisi ilmetä pilaantuneina sotilaallisina neuvoina. Se puolestaan ​​voi maksaa kansalle kallista. Itse asiassa ilmiö on kerrostunut toisen identiteettitaistelun päälle, joka syveni kolme vuotta sitten, kun Narendra Modin hallitus loi puolustusvoimien esikuntapäällikön viran ja valtuutti hänet järjestämään asevoimat uudelleen luomalla teatteria/yhteisiä komentoja. Sen jälkeen on ilmeisesti käynyt ilmi itsesäilytyspyrkimysten tehostaminen johtuen perinteisesti maa-, meri- ja ilmaidentiteettiin perustuneelle yksittäiselle Palveluidentiteettille koetuista uhista. Rakenneuudistuksen kautta tapahtuva integraatio kohtaa vastatuulen, joka johtuu tällaisista käsityksistä. Lopputuloksena on, että teatterikomentoa ei näy missään.

Kunkin yksikön näkemysten tarkastelu voisi paljastaa niiden voimien dynamiikan, jotka muodostavat esteitä integraatiolle, joka on uudistuksen keskeinen tavoite.

Armeijan perusidentiteetti perustuu käsitykseen, että se on välttämätön maan hallinnassa. Tällaista valvontaa harjoittaa sotilas aseella, vaikkakin sitä tukee joukko laitteita, joihin voi kuulua tiedustelu, tulivoima, logistiikka jne. Intian laajojen maarajojen puolustaminen on armeijan ensisijainen tehtävä. Työvoima on sen ensisijainen resurssipohja, jota täydennetään jatkuvasti teknologisella kehityksellä suojauksen, tulivoiman, liikkuvuuden ja viestinnän alalla. Teknologia luo myös mahdollisuuksia työvoiman vähentämiseen automaation ja robotiikan edistymisen ansiosta. Mutta kun otetaan huomioon laajat maarajat ja kahden ensisijaisen vihollisen luonne, ei ole vielä selvää, missä määrin työvoimaa voidaan korvata millään teknologisella taholla.

Armeijalle työvoima on pohjimmiltaan korvaamaton ja sen identiteetin näkemys on, että maasodankäynnin osalta kaikkia muita sotilaallisia elementtejä, kuten ilmavoimaa, on siksi hyödynnettävä tukemaan sitä ensisijaisessa maarajojen puolustamisessa.

Ilmavoimat ovat pitkään esittäneet identiteettiään "strategisena" voimana, jolla on joustavuuden, ulottuvuuden, nopeuden ja tuhoisuuden potentiaalia. Sen ensisijaisena tehtävänä on heikentää vastustajien strategista kapasiteettia, joka voi sisältää taloudellisia, poliittisia tai sotilaallisia kohteita. Armeijan läheinen tukeminen nähdään toissijaisena tehtävänä taktisessa kategoriassa, ja se korvataan yhä enemmän maalla sijaitsevilla ohjuksilla, tykistöllä, hyökkäyshelikoptereilla ja droneilla.

He ovat pitkään todenneet, että ilmavoiman potentiaalin aliarvostaminen on johtanut taistelukyvyn kroonisiin puutteisiin.

Sen roolin merenkulun alalla on myös suunniteltu pystyvän olemaan johtava toimija niillä alueilla, joilla sen lentokoneet voivat toimia saarialueille tai Intian niemimaan osiin sijaitsevilta lentokentiltä. Tämä näkemys on usein ristiriidassa merivoimien väitteen kanssa, jonka mukaan lentotukialuksiin perustuva ilmailu on välttämätöntä, ja siksi se on asetettava etusijalle hankinnan kannalta.

Laivasto katsoo, että Intian strateginen potentiaali on historiallisesti heikentynyt maan merisokeuden vuoksi. Se uskoo pystyvänsä kehittämään laivastokykyään niin kauan kuin sille tarjotaan tarvittavat verovarat. Sen pyrkimykset saada suurempi osuus puolustusbudjetista eivät ole toistaiseksi onnistuneet ja se toivoo, että siirtyminen Teatterin komentojärjestelmään tuo helpotusta suunnitteluprosessin kokonaisvaltaiseksi ja laajempaan strategiseen näkökulmaan perustuvan toteutettavuuden vuoksi. Kaiken kaikkiaan identiteetin suhteen se luultavasti toivoo, että sen pitkään tukahdutettu identiteetti saa ansaitsemansa.

Siirtymistä teatterikomentoihin ei mitenkään voida saavuttaa ilman, että jokaisessa palvelussa tehdään muutoksia omaan identiteettiinsä, joka on ensisijaisesti ankkuroitu kolmeen maantieteelliseen alueeseen: maa, meri ja ilma. Vaatimus on heidän minäkäsitystensä muutos ja pohjimmiltaan kolmen ympäristön oletetun omistusoikeuden vesittäminen. Kyvyttömyys päästä yhteisymmärrykseen teatterijärjestelmän käsitteellistämisestä on luultavasti seuraus siitä, että jokainen palvelu haluaa joko säilyttää yksilöllisen identiteettinsä tai vahvistaa sitä. Laivasto luultavasti näkee sen mahdollisuutena (lisää resursseja). Ilmavoimat tuntevat olonsa uhatuiksi (ilmavoimien omaisuuden hallinnan menetys). Armeija näkee sekä mahdollisuuksia (enemmän hallintaa) että uhkia (työvoiman menetys).

Tähän mennessä käydyn keskustelun perusteella olisi selvää, että kiistanalaisia ​​aiheita on kolme. Ensimmäinen on teatterikomennon maantieteellinen arkkitehtuuri. Toiseksi joukkojen suunnitteluprosessi. Ja kolmanneksi eri palveluiden hallinnoimien erilaisten omaisuuserien toiminnanohjaus ja soveltaminen.

Teatterin komentojen tulee perustua manner- ja merialueisiin ja liittyä kyseisiin vastustajiin. Myös, jos käsitteellisesti hyväksytään, että suuret teatterit mahdollistavat parempaa joustavaa yhteistyötä suurissa määrissä, ei ole vaikeaa kuvitella kahta mannerta (pohjoinen ja länsimainen) ja kahta meriteatteria (itä ja länsi). Tärkeä huomioitava seikka on, että teattereille on annettava vastuu myös sisäisestä turvallisuudesta, jonka tulee kattaa koko niiden hallinta-alueen maa-alue.

Seuraava askel on puuttua vallitsevaan maantieteellisten verkkotunnusten omistajuuteen. Omistusoikeus sisältää ikuisen kuulumisen ilmaa. Käytännössä se tarkoittaa, että armeija, laivasto ja ilmavoimat vaativat yksinoikeuksia näihin maantieteellisiin alueisiin. Sen sijaan vaaditaan siirtymistä vastuullisuuden käsitteeseen, joka mahdollistaa pitkän aikavälin yhteisen suunnittelun ja hajautetun toiminnan toteutuksen.

Pitkän aikavälin yhteinen suunnitteluprosessi on avainasemassa päätettäessä yksimielisesti budjetin ja resurssien kohdentamisesta kolmelle palvelulle. CDS:n rooli konsensuksen saavuttamisessa on ratkaiseva. Ihannetapauksessa sen pitäisi perustua kansalliseen turvallisuusstrategiaan, joka valitettavasti on puuttunut ainakin avoimelta alueelta. Sen puuttuessa se on haitta, mutta sen ei pitäisi olla este, koska poliittiset ja sotilaalliset uhat ovat ilmeisiä ja sotilaallisten voimavarojen luominen niihin vastaamiseksi voidaan visualisoida. Jos yhteinen suunnitteluprosessi otetaan käyttöön, se auttaa jossain määrin lievittämään Palveluiden kantamaa pelkoa resurssien kohdentamisesta kullekin.

Yhteisessä operatiivisessa suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon "johtavien roolien" käsite. Omistajuuden sijaan painopisteen tulee olla kunkin palvelun päärooleissa kontekstista riippuen. Konteksti määrittää, kuka esittää mitäkin roolia. Tämä auttaa hyödyntämään optimaalisesti sopivia välineitä tehtävän toteuttamiseen ja on välinpitämätön maantieteellisiin alueisiin perustuvan omistajuuden suhteen. Siksi lentotukialusten ohjaamia droneja voidaan tarvittaessa käyttää sekä laivojen että sisämaan kohteiden kohdistamiseen. Vaihtoehtoisesti maalla sijaitsevia droneja voidaan käyttää laivojen tai sisämaan kohteiden kohdistamiseen.

Land, Naval and Air Power ei ole minkään teatterin omistuksessa, vaan sitä hyödynnetään joustavasti eri tasoilla keskitetyn yhteisen operatiivisen suunnittelun kautta, jota voisi seurata hajautettu toteutus.

Olisi sääli antaa kolmen palvelun välisten identiteettiongelmien hidastaa merkittävimmän rakenneuudistuksen vauhtia. Se vaatii sotilaallista johtoa muuttamaan näkökulmaa sotilaalliseen voimaan sen sijaan, että se olisi sidottu näkemykseen, joka juurtuu sisäisesti maa-, meri- ja ilmavoimaan. Puolueeton näkemys kunkin Palvelun puolelta syvemmän yhteistyön aikaansaamiseksi on hetken tarve.